Back in Luxembourg!

Empä ole mitään jaksanut ja ehtinyt kirjoitella aikoihin. 15. joulukuuta vietettiin mun syntymäpäiviä täällä, nää oli hankkinu mulle suklaakakun hyvin monella kynttilällä ja lahjaksi sain Luxembourg 2009 kalenterin sekä semmosen ison Eurooppa -opuksen, jonka nää oli varta vasten mulle tilannu, ku olin intopiukeena selittäny siitä kuinka viellä joku päivä aion tehdä around-the-world -tripin ja kuinka kesällä lähden reilaamaan ja kuinka matkustaminen on niin ihanaa ja täällä ollessa on myös tullut huomattua että se matkustaminen oikeasti avartaa. Se on antanu mulle uusia näkökulmia katsoa asioita ja vaikka pestiä on vasta muutama kuukausi takana ja puol vuotta edessä, niin voin sanoa et oon ehkä oppinu myös ymmärtämään itseäni paremmin ja jos ei muuta, niin ainaki vielä jokin aika sitten epätoivossa uiskennelleena siitä, että mikä musta tulee isona, mitä tapahtuu tän aupair -uran jälkeen, mitä seuraavaksi, mikä tulevaisuus ym. vastaavien ahdistustakin aiheuttavien kysymysten kanssa painineena, nyt tuntuu siltä et kaikki alkaa näyttää valoisammalta. Suunnitelmat selkenee, alkaa muodostua tavoitteita, olotila ei ole pelkkää kellumista, nyt päästään porskuttamaan taas eteenpäin. Ihanaa.

18. joulukuuta lensin siis Suomeen lomailemaan. Pakkasin taas joskus yöllä, kumpikin mun lennoista (eli Luxembourgista Amsterdamiin ja Amsterdamista Helsinkiin) oli hiukan myöhässä. Taas piti pakata, laukku oli täynnä lähinnä joululahjoja, eli se keveni huomattavasti Suomeen päästyäni (joka oli kyllä hyvä). Suomessa aika vaan hurahti, se oli ohi ennenku se alkokaan. Siitäkin huolimatta, että sairastuin. Mun oli tarkoitus palata Luxembourgiin 7.1.2009. Kuitenkin tosiaan ensimmäisen viikon Suomessa oloni jälkeen, jolloin viel juoksin ympäri Helsinkiä tavaten kaikkia ihania ihmisiä, vaihtui juoksut kodin ja terveyskeskuksen välille. Eikä unohdeta myöskään hyvää ystävääni apteekkia. 2 viikkoa tuskaa, makasin himassa tekemättä mitään, olin vaan (paitsi silloin ku ravasin siel lekurissa ja apteekissa). Tuntu siltä et pää hajoo ja seinät kaatuu päälle. Inhoan olla kipeenä. Teki mieli vaan mennä ulos siitäkin huolimatta, mut toisaalta halusin parantua mahdollisimman nopeasti ja en tahtonu tartuttaa muita. Lucky me. Miten voinkaan olla niin (epä)onnekas, että oon aina kipeenä lomilla. Tosi harvoin oon kipeenä ylipäätänsä ja sitku oon niin oon sit kunnolla kans. Tosin eipä mua mikään flunssa tmv. saa jäämään kotiin edes.

Toisaalta mä uskon kohtaloon, kaikella on aina tarkoituksensa ja toi mun sairastelu aiheutti sen, että mun lentoa siirrettiin viikolla eteenpäin ja sain siis lisäaikaa ihanien ihmisten kanssa viikon ja vaikken täysin terve ollutkaan, en ole vieläkään, niin en kestänyt enää olla himassa oleskelua, tekemättömyyttä ja lähin ulos joka päivä, joka ilta ja näin ystäviä. Nautin niistä hetkistä. Paljon.

Sit tulikin jo lähtö. Ei tullu itkua. Ennen olin ihan hirvee cry baby, tai ehkä se oli vaan sitä, ku oli se vaihe, jossa mulla oli ihan liikaa kaikkea, hyvä ettei burn outtia tullu, tosin ehkä jokin esiaste siitä silti, koska ei jaksanu, ei kiinnostanu ja ei pystyny tekeen mitään muuta, ku olemaan aikaansaamaton ja stressaamaan siitä tee-nämä -listan kasvamisesta. Ylppäreiden jälkeen en oo koskenu mihinkään kirjaan. Lopetin kaiken tekemisen ja nyt tuntuu siltä, et se oli oikee ratkaisu. Nyt on se hetki, ku aion taas avata kirjan, pääsykoekirjan. Pelottaa vähän, että menee maku siihen heti, mut toisaalta nyt tuntuu et oon valmis. Syksyllä aion päästä kouluun. Syksyllä pääsen kouluun. (ja toi ajatus tahkoo mun päässä vuoden 2009 jokaisena päivänä pääsykokeisiin asti, tai oikeastaan niidenkin jälkeen vielä siihen asti, ku tulee tulokset ja saan vastauksen).

Tulin tänne siis eilen. Tänään nukuin puol kahteentoista ja nyt täällä on Leylan 4v. synttäribileet sen kavereiden kesken. Paljon lapsia siis ja kakkua. Nää rakastaa viettää synttäreitä. Mua oli kuulemma kaivattu ja noi lapset on kyllä suloisia, mitä nyt vähän vikuripäitä välillä. Mut oli hyvä tulla takas, tää perhe on niin mukava. Silti olisin halunnu vielä lisäaikaa Suomessa, olisin halunnu korvata ne mun sairastamat viikot. Nyt osa musta huutaa takaisin Suomeen, ainaki nää ensimmäiset päivät, ku yritän tajuta et oon taas täällä. Osa taas on tyytyväinen siihen, että mä olen täällä. Nyt mulla on ainaki hyvät mahdollisuudet lukea niihin pääsykokeisiin, ainoot häiriötekijät on tää läppäri ja toi jääkaappi (ja lapset silloin, ku ne on meluisia:D). Suomessa mul olis paljon enemmän häiriötekijöitä, olisin koko ajan menossa jonnekin, nyt luultavasti vaan viikonloppusin, hih.

Huomenna onkin jo perjantai ja lähetään tyttöjen kanssa ulos ja lauantaina mennään viettää päivä Ranskassa, siitä sitten lisää myöhemmin. Sunnuntaina haaveilen siitä, et menisin käymään leffassa, mut kattoo sitte et mikä fiilis. Kunnon arki täällä varmaan alkaakin sitten maanantaina, klo 6.45 herätykset. Tosin toi hostmama ehti jo ilmoittamaan et se tulee olemaan nyt enemmän kotona, et en sit tiedä et miten se vaikuttaa mun elämään täällä. Sittempähän se selviää.

Olin Suomessa melkein kuukauden, varmaan pisimpään kaikista aupaireista veikkaisin, tai ainaki melkein. Tulkaa käymään täällä moikkaamassa mua, koska mä en vielä tiedä milloin pääsen moikkaamaan teitä Suomeen!

Pitäis varmaan kuviakin tässä joku päivä laittaa, täällä on muuten ihana sää, ihan semmonen keväinen. Kuulemisiin taas!

edit// Kuva mun synttärikakusta. Tekeekö mieli?